[ Sisältö | Kirjoitelmia | Taidetta | Valokuvia | Palaute ]

Ajatus

Tytön mielessä pyöri pieni ajatus. Se ei ollut monimutkainen ajatus, eikä sillä ollut vielä varsinaista muotoa. Oikeastaan se ei ollut edes aivan pieni ajatus; se pyrki ulos kaikesta mikä kahlitsi sitä.

Tytön silmät seurasivat katon rajaa. Kaikki oli rakennettu harmaasta betonista. Tytön katse laskeutui kattoa kannattelevaa harmaata pylvästä pitkin alas. Lattia oli kovaa kiveä. Se oli likainen. Tytön musta laukku istui maassa.

Ihan kuin tyttö olisi ollut yksin tässä isossa tilassa, vaikka oli siellä muitakin. Jotkut kävelivät määrätietoisesti aseman halki, osa käveli pääovesta sisään, asioivat nopeasti tiskillä ja poistuivat saman tien. Tyttö istui penkillä ja odotti. Jo puolen ikuisuuden päästä saapuisi P-87-juna raiteelle kahdeksan. Sillä junalla tyttö lähtisi.

"Anteeksi, saako tähän istua?" kysyi harmaatakkinen mies. Tyttö ei välittänyt vastata, vaikka ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, vaikka koko maailma olisi istunut hänen viereensä. Tärkeintä oli, että kellon viisari pysyi liikkeessä. Niin se pysyikin. Aseman jokainen kello matki toistaan. Sekuntiviisarit kiersivät tasaista, pyöreää ympyrää uudestaan ja uudestaan, äärettömän hitaasti. Se oli kuin kilpikonnien hitauskilpailu.

Joskus kauan sitten maailmassa vielä oli oikeita kilpikonnia. Niistä oli TV:n luontodokumentissa. Tyttö halusi itselleen sellaisen. Isä suuttui ja huusi hänelle. Äiti osti tytölle pehmolelun.

Tyttö muistaa, kuinka kilpikonna oli nopeasti nukkaantunut ja mennyt rikki. Hän näkee vieläkin painajaisia.

Aseman halki kaikui kellopelin DING-DONG ja piirteetön naisääni kuulutti pikajunan P-87 lähtevän hetken kuluttua. Se oli tytön juna. Hän havahtui kellonviisarin tuijottamisesta, nosti raskaan laukkunsa maasta, ja käveli aseman suojista ulos, missä satoi. Hän nousi junaan.

Tytön vaunussa istui monenlaisia matkustajia. Yksi puhui kännykkään. Toiset juttelivat keskenään inflaatiosta, politiikasta ja eläintarhoista.

- Kuinka kauan tällainen meno voi jatkua?
- Sitä on vaikea sanoa. Se riippuu siitä, miten markkinat elävät.
- Me joudumme vielä kaikki varmasti leipäjonoon.
- Älkäähän nyt höpsikö. Te liioittelette. Leipää ei riitä kaikille.
- Meille käy kuin hämähäkille sahassa.
- No hämähäkkihän pärjää vaikka kolmella jalalla, mutta muistatko miten kilpikonnille kävi aikoinaan... vain herrojen huvitukseksi. Tilanne on nyt aika samanlainen.

Kilpikonnia ei enää ollut, ja hämähäkit olivat tytöstä vastenmielisiä. Hän halusi pian päästä pois junasta, mutta vaikka juna kiisi lähes valonnopeudella, matka kesti lähes ikuisuuden.

Olisivatkohan isä ja äiti vastassa. Kyllä he varmasti ilahtuisivat hänen näkemisesetään. Entä jos he eivät pitäisikään tytön tuliaisista. Juokohan isä vielä? Tyttö joi aina paljon maitoa. Se kuulemma piti luuston kunnossa. Olihan tyttö aivan kunnollinen. Aina teki niin kuin käskettiin ja hankki kunnon ammatinkin. Ei isä voisi vihata häntä enää. Ei hänkään vihannut isää. Hän ei halunnut häiritä vanhempiaan. Hän voisi nukkua vaikka sohvalla. Ei häntä varten tarvinnut vaivautua. Hän nukkuisi vaikka kovalla lattialla.

Juna hidasti ja pysähtyi asemalle. Tyttö hyppäsi junasta. Pitkä odotus oli takana. Hän juoksi viiden minuutin matkan punaiselle mökille. Ei tuntunut pahalta juosta. Pitkä junamatka oli vienyt jaloista tunnon.

Kotiovella tyttö pysähtyi ja nuuhkaisi ilmaa. Hän ei haistanut pullan tuoksua, ei oikeastaan viinaakaan. Hän haistoi hiljaisuuden. Ketään ei ollut kotona. Tyttö oli matkustanut pitkän matkan palatakseen kotiin, mutta hän oli myöhässä. Ja hän tunsi syyllisyyttä isän kuolemasta.

Tytönkään verenpaine ei enää pysynyt kurissa, ei hänen ajatuksensakaan. Hän kävi läpi toisaalta elämän, toisaalta kuoleman vaihtoehtoja.

Takaisin